Page 4 of 4

Suzuki-leiri Sveitsin Davosissa 15.-19.7.2015

Kuusi raahelaista Suzuki-viulunsoittajaa perheineen osallistui kansainväliselle Suzuki-leirille Sveitsin Davosissa.

Viiden päivän aikana oppilaat soittivat paljon ja nauttivat tapahtumaa varten järjestetyistä konserteista. Soittajia oli mukana 500–600 kaikkiaan 23 maasta, jossa järjestetään musiikinopetusta Suzuki-metodilla – vanhemmat mukaan lukien joukko oli 1500 hengen suuruinen.

Tapahtumia kevätlukukaudella 2015

 

11.2.2015 Raahen kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen syntymäpäivän kunniaksi järjestetyssä Uskalla unelmoida- hyväntekeväisyyskonsertissa pienet suzukilaiset lauloivat onnittelulaulun kaupunginjohtajalle sekä soittivat teeman Falling in Love kappaleesta.

26.3.2015 Raahen Suzuki-soittajat esittelivät toimintaansa ja Suzuki-metodia viulunopettaja Marita Tuhkalan johtaman ryhmätuntidemonstraation avulla.  Pienimpien soittajien ryhmä esitti ensimmäisen Suzuki-vihkon alkuosan kappaleita, vähän isommat soittivat vihkon loppuosan kappaleita.

20.4.2015 Raahelaislähtöinen entinen Suzuki-oppilas Sonja Tuomela esiintyi Raahen musiikkiopiston Viulun viemää- konsertissa, säestäjänään pianisti Mikko Heininen.  Raahen Suzuki-soittajien oppilaita oli mukana yleisössä kuuntelemassa esitystä.

24.4.2015 Viulistien kevätkonsertin erityisteemana Raahen museon Kruununmakasiinilla oli barokin ajan musiikki, erityisesti G. F. Händel.  Pienet soittajat pukeutuivat hoviväen asuihin, esittäen mm. barokin toisen suuren mestarin J.S. Bachin menuetteja. Konsertissa Pauliina Ollila esitti 3/3 tutkinto-ohjelman.

Kruununmakasiini koristeltiin Pattijoen puutarhan yhdistykselle lahjoittamilla 400 keltaisella tulppaanilla (tulppaanit olivat ylellisyyshyödykkeitä barokin aikakaudella).

9.5.2015 Huilistien kaunis kevätkonsertti järjestettiin Raahen Keskuskoulun keskisalissa.

21.5.2015 Suzuki-soittajien viulistit esiintyivät Raahen musiikkiopiston kevätlukukauden päätöskonsertissa Raahe-salissa musiikkileikkikoululaisten kanssa.  Lapset esittivät yhdessä Suljen ihanan soittorasian- laulun sekä viulistit soittivat keväisen J.S. Bachin 2. menuetin.

9.-16.6.2015 Raahen Suzuki-soittajien kesäleiri järjestettiin Olkijoen koululla.  Leirille osallistui 33 soitto-oppilasta, huilisteja ja viulisteja.  Pattijoen Lions Club tuki apurahalla talkootyönä tehtävän leiriruokailun järjestämistä.

Kesäleiri 10.-12.6 ja 15.-16.6.2015

Vuoden odotettu kohokohta, Suzukisoittajien kesäleiri lähestyy! Leiripaikka on edellisvuosista poiketen Olkijoen koululla (Siikajoentie 544).
Olkijoki_School_20090418
Ajo-ohje: 8-tieltä tultaessa käännytään ns. Leipurinkeitaan risteyksestä Siikajoentielle. Aja 5,4 km Olkijoen kylälle ja koulu (vaalea suuri puurakennus) sijaitsee vasemmalla puolella tietä.
Viulun opettajana leirillä on Marita Tuhkala ja huilunopettajana Tiina-Leena Hämäläinen. Tänä vuonna leiriläisiä on paljon, jonka vuoksi soitonopetus aloitetaan jo tiistaina 9.6. Yhdistys on saanut tukea Raahen Seudun Osuuspankilta kahden nuoren, Venla Sivulan ja Henna Mankisen palkkaamiseen leirille apuohjaajaksi. Venla (sellisti) ja Henna (viulisti) ovat mukana yhteismusisoinneissa sekä touhuavat lasten kanssa väliajoilla pihalla ja sisällä.
Liikuntatunnit, joissa ohjaajina toimii Raahen Naisvoimistelijoiden Tuuli Kaisto ja Saara Böök, järjestetään koulun liikuntasalissa lukujärjestyksen mukaisina aikoina ensimmäisellä viikolla ke-pe ja toisella viikolla ma ja ti. Liikuntasaliin kuljetaan ulkokautta, minkä takia kannattaa varata helpot kengät. Sisällä koulussa ja salissa liikutaan sukkasillaan.
Soittotuntien ja päivien aikataulut on lähetetty leiriläisille sähköpostilla. Yksityistuntien aikoja voi tarvittaessa vielä vaihtaa.
Lämminruoka on järjestetty ensimmäisellä viikolla ke-pe ja toisella viikolla ma ja ti. Ruuan hinta on 2 eur/hlö sisältäen lämpimän ruoan, salaatin ja leivän. Muina päivinä on mahdollisuus eväiden lämmittämiseen. Kanttiinista voi ostaa myös naposteltavaa.
Tervetuloa!